17.11.2014

Luksusta viikonloppuun

Mikä olisikaan parempi tapa, kuin viettää rentouttavaa sunnuntaiaamua isolla tai pienemmällä porukalla brunssin merkeissä. Ruokapöydässä saa ihan luvan kanssa istua monta tuntia - tässä tapauksella sai vieläpä istua oman pöydän ääressä - ja mahan saa syödä ratkeamiseen asti täyteen. Kuulostaa ainakin minun korvaan aivan täydelliseltä!


Olemme suunnitelleet koulukavereideni kanssa viettävämme brunssia, kun aikataulut vain saadaan sopimaan yhteen. Varsinkin opiskeljoille on aiva ratkaisu tehdä se nyyttärimeiningillä: sovitaan, että joku tuo suolaiset ja joku makeat ruuat. Budjetti ei kärsi ja jokainen saa kantaa oman kortensa kekoon.

- Tyttö, jonka ruokahalu juuri heräsi.

5.11.2014

Onnenpotku

Tiedättekö sen fiiliksen, kun löytää hyvin edullisesti jonkun tavaran, vaatteen tai huonekalun, jota on etsinyt pitkän aikaa, ja joka näyttää paljon kalliimmalta, kuin mitä se on oikeasti maksanut. Täytyypä hehkuttaa, että mulla kävi juuri tällainen säkä! Olin pitkän aikaa etsinyt sopivaa pöytää sohvan viereen: käynyt huonekaluliikkeet läpi, selaillut nettikaupat ja melkein sortunut ostamaan Hay:n pöydän (se olisi sopinut niin täydellisesti kotiini!)

En tiedä puuttuiko kohtalo peliin, mutta eräänä päivänä ruokaostoksilla törmäsin täydelliseen pöytään. Se näytti juuri siltä, että se voisi hyvin olla joku ylihinnoiteltu design pöytä. Mutta ei, tämä oli juuri sopivan hintainen opiskelijalompakolle: vaivaiset 14€. Hinnalle tuli lisäalennusta siitä, että se oli mallikappale. Pinta oli täynnä pölyä ja kuraa, mutta pienellä puhdistuksella siitä saisi kuin uuden. Ja niinhän siinä kävikin. Siinä se nyt komeilee sohvan vieressä ja olen hyvin tyytyväinen!


- Jessica

4.11.2014

Lämmöstä sateeseen

Parisen viikkoa sitten rantauduin takaisin syksyiseen Suomeen etelän lämmöstä. Viikko tuli vietettyä aurinkorannikolla Espanjassa, Fuengirolassa. Matka oli erilaisempi kuin muut reissuni, sillä lähdimme viiden luokkakaverini ja kahden opettajan kanssa tutustuttamaan 9 luokkalaisia espanjalaiseen kulttuuriin. Tällä kertaa en siis lähtenyt lomailijan roolissa, vaan ohjaajana.


Fuengirola on erityisen suosittu matkakohde suomalaisilla ja se kyllä näkyi katukuvassa: keskimäärin joka toinen vastaantulija oli suomalainen. Lisäksi läheltä löytyi suomalainen peruskoulu ja lukio, joissa kävimme myös tutustumassa. Tuntui todella erikoiselta olla kaukana Suomesta palmujen alla, mutta silti päivittäin kuuli suomenkieltä kahviloissa ja ravintoloissa, näki kauppoja, jotka oli nimetty Suomeksi, hotellin respassa palveltiin Suomeksi ja tanssii tähtien kanssa tuli hotellin ravintolassa. Yllättävän hyvin siinä kuitenkin pääsi lomamoodiin.

Näkymä hotellin ikkunasta
 



Viikko sujui ympäriinsä kävellen, ihmetellen, rannalla makoillen, shoppaillen, hyvää ruokaa syöden ja tuli sitä myös muutamassa lähikaupungissa käytyä. Värikäs arkkitehtuuri, palmut, espanjankieli ja lämmin ilma tekivät kyllä tehtävänsä ja mieli virkistyi ihmeen kaupalla.


 Käytiin muutaman kerran syömässä perinteisiä espanjalaisia herkkuja, churroja. En tiedä, miten uppopaistetut vehnätangot dipattuna suklaakastikkeeseen voivat olla niin hyviä!


Olen matkustellut elämäni aikana melko paljon ja viimeisen vuoden aikana olen tehnyt merkittävän havainnon itsessäni. Ennen odotin into piukeana kauppoihin pääsyä ja shoppailua, mutta nykyään ihmettely ja kamera kaulassa kävely ympäriinsä on niin paljon mahtavampaa! Tottakai edelleen tykkään juosta kaupasta toiseen ja odotan innolla, jos tiedät matkakohteessa olevan hyviä kauppoja. Valokuvaamisesta saa kuitenkin niin paljon enemmän ja onpa sitten jälkikäteenkin jotain muistelemisen arvoista.


Mieli virkeänä on nyt hyvä aloittaa talven vietto - tai ehkäpä ennemmin jatkaa syksyn viettoa. Kaamosmasennuksesta selvitään tänä vuonna heittämällä, vaikka sitten joutuisin tapetoimaan seinät näillä kuvilla. :)

- Jessica

26.8.2014

Itsetehty mysli

Olen jo pitkän aikaa halunnut kokeilla valmistaa mysliä itse, mutta suunnitelmat ovat aina päättyneet siihen, kun olen alkanut päässä laskea minkä hintaiseksi sen valmistaminen tulee. Valmiin myslin ostaminen on tietty halvempaa, mutta yleensä sisällön sokerimäärät ovat niin huimia, että myslipaketti saa jäädä kaupan hyllylle. Jostain syystä erikseen ostetut mantelit, pähkinät, kuivatut hedelmät jne. maksavat ihan tajuttoman paljon, eikä opiskelijana halua käyttää vähäisiä lantteja ns. "turhaan". Noh, kuukausien myslin valmistus-suunnittelujen jälkeen päädyin lopulta Punnitse ja Säästä-kauppaan (joka löytyy nykyään myös Vaasasta, jee!!).


Myslin valmistus oli todella kivaa puuhaa, sillä ainekset ja niiden määrät voi päättää itse. Valmistamaani mysliin tuli 3dl kaurahiutaleita, 1dl vehnäleseitä, 1dl auringonkukansiemeniä, manteleita, cashew-pähkinöitä, rusinoita, kuivattuja karpaloita ja kuivattuja omenanpaloja. Hiutaleet, siemenet ja rouhitut pähkinät ja mantelit sekoitettiin kulhossa keskenään. Joukkoon sekoitettiin noin 0,5dl hunajaa, 0,5dl öljyä ja 1tl kanelia. Seos levitettiin leivinpaperille ja paahdettiin 175 asteessa noin 25min. Sitä sekoitettiin 10min välein. Jäähtyneen myslin sekaan sekoitettiin kuivatut hedelmät.


 Mysliä on hyvä säilyttää kannellisessa lasipurkissa. Se näyttää hienolta ja toimii kivana sisustuselementtinä keittiössä.


- Jessica

23.7.2014

Herkullinen aamiaissmoothie

Kun on joka aamu syönyt puuroa noin 400 päivän ajan, lukuunottamatta muutamia hotelliaamiaisia, voisi vaihtelu jo tehdä ehkä ihan hyvää. Se vain tuntuu niin tutulta ja turvalliselta laittaa puurokattila levylle kiehumaan: tietää mitä tulee saamaan, miltä se maistuu ja nälkä pysyy varmasti poissa lounaaseen saakka. Eräänä päivänä päätinkin kuitenkin kokeilla jotain aivan uutta. Nimittäin smoothieta. Olen niitä muutamia kertoja tehnyt välipalaksi, mutta suhtautunut kuitenkin varauksella, sillä harvemmin ne ovat pitäneet nälkää kovinkaan kauan. Tämä smoothie kuitenkin osoittautui melko hyväksi. Tehosekoitin puolikkaan banaanin, päärynän, tuoreita mansikoita ja kukkakaalia. Lopuksi lisäsin vettä, jotta sain haluamani koostumuksen. Kukkakaali voi kuulostaa monelle aika erikoiselta, mutta se ei maistunut seoksessa ollenkaan. Lähinnä laitoin sitä tuomaan lisää ruokaisuutta ja saadakseni päivän vihanneskiintiötä täytettyä.


- Jessica

18.7.2014

Laatuaikaa ystävien kanssa

Vapaapäivä, kesäilta, ystävät ja hyvä ruoka. Siinä on ainekset täydelliselle illalle. Ystäväni oli kutsunut minut ja toisen kaverimme eilen luokseen illalliselle ja kokannut meille todella herkullisen aterian En ymmärrä miksi tällaisia iltoja tulee vietettyä niin harvoin, sillä se vaatisia ainoastaan yhteistä vapaaaikaa. Ja ehkä vähän kokkaustaitoja. On niin mukavaa, kun voi keskustella jostakin ihan turhanpäiväisestä ja myös tärkeistä asioista hyvän ruuan ääressä!

Illan menyyseen kuului bataattiranskikset, kana, sekä kurkku-vesimeloni-halloumijuustosalaatti. Lisäksi tarjolla oli guacamolea, itsetehtyjä näkkileipiä ja cashewpähkinöitä. Jälkiruoaksi oli mansikoita ja suklaakastiketta. Kuulostaa aika herkulliselta, vai mitä!



Kiitos Essi ja Annika kivasta illasta!

- Jessica

16.7.2014

Eurooppalaisia vieraita

 Minulla on ollut todella mielenkiintoiset neljä päivää, sillä kaksi belgialaista kaveriani tuli vierailulle Vaasaan. Tutustuimme toukokuussa koulun reissulla Virossa. Tyttöjen suunnitelmissa oli viettää kaksi viikkoa Suomessa, jonka aikana he tulisivat mm. moikkaamaan minua ja kaveriani.

Viikonloppu sujui todella rennossa meiningissä: kävelimme ympäri Vaasan keskustaa, ajoimme raippaluodon sillalle, teimme yhdessä hyvää ruokaa ja tutustuimme Vaasan yöelämään. Tämän kaiken kruunasi todella lämmin sää ja auringonpaiste pilvettömältä taivaalta. Maanantaina kuitenkin tuntui, että koko taivas olisi haljennut, sillä vettä satoi uskomattoman paljon. Saimme siis ihan luvan kanssa olla sisällä, joten päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi ja vuokrata muutaman elokuvan. Voin sanoa, ettei se ollut mikään helpoin tehtävä. On melkeinpä mahdotonta vuokrata neljää ihmistä kiinnostavan elokuvan, sillä aina joku on nähnyt kaikki elokuvat ja joku ei tykkää tietyn genren elokuvista. Kaiken lisäksi joukossa oleva mieshenkilö ei helpottanut valintaa. Pääsimme kuitenkin loppujen lopuksi yhteisymmärrykseen ja jonkun American pie- tyyppisen elokuvan sijaan vuokrasimme Itse ilkimys ykkösen ja kakkosen. Ja voin sanoa, että toimii! Iästä ja kulttuurista riippumatta piirretyt toimivat aina!


Kun asuu vieraasta kulttuurista tulevien ihmisten kanssa, huomaa melko nopeasti heidän erilaiset tavat ja tottumukset elää. Huomasin mm. heti muutaman päivän päästä, että kun tytöt tulivat sisälle ulkoa, he eivät riisuneet kenkiään vaan kävelivät niillä sisätiloissa. Tämä tuntui todella erikoiselta, sillä suomalaisiin tapoihin kuuluu ottaa kengät pois. Kun mainitsin tästä heille, he olivat ihan ihmeissään: "otatteko te todella kengät pois, jos esimerkiksi menette ystävienne luokse?" Joo-o. Tämä varmasti on aika yleinen tapa muissa maissa, sillä olen aina esim. Sinkkuelämää katsoessani ihmetellyt, miksei Carrie ikinä riisu korkokenkiään pois ollessaan kotona tai jonkun toisen luona. Sainpahan tällekin nyt selityksen.

 

 Ehkä mieleenpainuvinta tyttöjen vierailun aikana oli se, kun ensimmäisenä iltana tarjosimme heille suomalaista perinneruokaa. Tarjolla oli ruisleipää, leipäjuustoa + lakkoja, karjalanpiirakoita + munavoita sekä mämmiä. Ei tytöille kovin hyvin maistuneet nämä ruuat, mutta se oli kuitenkin odotettavissa. Jälkikäteen kuitenkin harmittaa, etten ottanut videolle mämmin maistamis- tilannetta. Tyttöjen ilmeet olivat aivan uskomattoman hauskat, kun he maistoivat tätä mustaa, juuri siltä itseltään näyttävää jälkiruokaa. Naaman kipristys, käsi suun eteen ja mämmilautanen kauas kasvojen edestä. Näin se suurinpiirtein meni.

- Jessica

9.7.2014

Hellepäivän pelastus

Tänään on ollut taas sellainen Suomelle harvinainen sääolosuhdepäivä, kun kuumuuden takia ei voi tehdä yhtään mitään. On myös hankaluuksia pystyä päättämään ollako sisällä vai ulkona, koska molemmissa on yhtä kuuma. Mikä olisi sitten hyvä ratkaisu tähän tilanteeseen? No mikäpä muukaan, kuin jäätelö. Kuumuus häviää yllättävän pitkäksi aikaa tietoisuudesta, kun keskittyy juuri tällaiseen hellepäivään sopivan jäätelöannoksen valmistamiseen. Toimi vain alla olevien ohjeiden mukaisesti ja voin taata, että koet viilentyväsi hetkessä!

1. Suuntaa mansikkamaalle. Mikäli se ei ole vaihtoehtona, myös kauppojen mansikkaosastot käyvät.


 2. Bongaa täydellisen punaiset yksilöt ja poimi ne kippoosi.


3. Poimi kippo niin täyteen kuin mahdollista ja suuntaa takaisin keittiöön.


4. Kauho jälkiruokakulhoon sopiva määrä jäätelöä. Itse pidän eniten SIAn vaniljajäätelöstä. Se maistuu juuri sellaiselta kuin vaniljajäätelön kuuluukin maistua! Koristele lopuksi keräämilläsi mansikoilla. Itse lisäsin vielä mustikoita.

 

5. Ja lopuksi: NAUTI!

- Jessica

7.7.2014

Melkein kuin etelässä

Viikonlopun vietto on sujunut täällä eteläisemmässä Suomessa lomailun ja rippijuhlien merkeissä. On se kumma, miten lomanvietto Suomessa voikaan tuntua siltä, kuin olisi ulkomailla. Ehkäi se johtui Naantalista, ehkä ilmapiiristä. Kyllä lämpö, iloiset ihmiset, rento tunnelma ja kauniit rakennukset vain jotenkin saavat aikaan niin ihanan tunnelman, että tällaisessa ympäristössä tekisi mieli viettää koko kesä!


En tiedä mistä se johtuu, mutta minua ovat aina viehättäneet ihan hirveästi meri ja veneet. Ehkä syynä lienee se, että olen asunut koko ikäni meren läheisyydessä ja pienenä veneilimme perheeni kanssa melko paljon. Se on täysin oma maailmansa, kun ajelehtii virran mukana ilman kiirettä. Se on jotenkin niin stressitöntä.


Olen aina rakastanut pieniä kesäkaupunkeja ja Naantali on juuri tällainen. Joka puolella on kauniita vanhoja puurakennuksia, tunnelmallisia ravintoloita, kivoja kauppoja ja kiireettömyyttä. Tuntuu melkein, kuin kävelisi jossain Hollywood-lavasteiden keskellä.


- Jessica

3.7.2014

Making my dream come true


Minulla on jo pitkään ollut yksi isompi haave, jonka oon suunnitellut toteuttavani tulevaisuudessa. Matkustelu. En nyt puhu viikon Espanjan-reissusta tai kaupunkilomasta, vaan matkustuksesta, jolle ei aseteta aikarajaa ja kestoa. Olen haaveillut, että voisin lähteä kiertämään maailmaa, käymään maissa, joissa olen aina halunnut käydä, mennä lähelle ja kauas ja reissata niin kauan kuin rahaa ja voimia riittää. Viime postauksessa mainitsin, kuinka tykkään suunnitella tulevaisuutta. Idean tähän haaveeseen sainkin sitä kautta. Opiskelujeni takia olen paljon miettinyt missä haluan työskennellä tulevaisuudessa ja se on oikeastaan ollut jopa pakollista. Kuten suuri osa minun ikäisistäni 20-vuotiaista nuorista, en tiedä ollenkaan mikä minusta tulee isona, millaista työtä haluan tehdä jne. Tiedän ainoastaan sen, että haluan matkustaa. Olenkin siis päättänyt olla ahdistumatta tulevaisuuden työstä ja sen sijaan suunnitellut lähteväni reissuun melko nopeasti valmistumiseni jälkeen, johon on noin 3 vuotta. 


Tämä haaveilu on ollut pitkään ajatuksen tasolla, mutta koen, että minun täytyisi alkaa tehdä konkreettisia suunnitelmia, jotta pääsisin oikeasti toteuttamaan haaveeni. Kävin muutama päivä sitten pankissa tekemässä erillisin säästötilin, jonne säästän rahaa ainoastaan tätä matkaa varten. Nyt, kun tili on olemassa, seuraava askel on suunnitella säästötoimet. Minun on vähennettävä menoja ja lisättävä tuloja. Tämä tuntuu haastavalta, sillä opiskelijana en saa kovinkaan paljon tuloja eikä aikaa työnteolle löydy kovinkaan paljon. Menoja kuitenkin on melkein päivittäin. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti, pitää tavoitteen mielessä ja jättää turhat ostokset tekemättä. Minulla on noin 3 vuotta aikaa säästää, joten luulisi, että siinä ajassa ehtisi saada kasaan jos jonkinmoisen summan.


Tiedän, että tämä projekti tulee olemaan minulle hyvin haastava, sillä tavoitteeseni on niin pitkä aika, etten osaa ajatella sen tapahtuvan konkreettisesti. Tulen usein ajattelemaan, että ehdin aloittaa säästämisen myöhemminkin eikä tämän hetken paita-ostoksella ole mitään merkitystä. Tämän takia minun täytyy jatkuvasti muistuttaa itseäni haaveestani, miettiä itsekseni tarvitsenko todella tämän paidan vai sijoitanko paidan summan säästötililleni matkaa varten. Eräässä kirjassa neuvottiinkin, että on tärkeä muistuttaa itseään jatkuvasti palkinnosta, koska sen avulla pystyy jättämään turhat ostokset tekemättä ja on valmis tekemään uhrauksia.

Samassa kirjassa annettiin seuraavanlaisia ohjeita säästämiseen:
1. Aseta konkreettisia tavoitteita
2. Leikkaa menoja
3. Älä osta turhia asioita
4. Ansaitse extra-rahaa aina kun mahdollista
5. Hanki erillinen säästötili (check)
6. Pidä palkinto mielessäsi

Seuraava askel olisi päättää, kuinka suuren summan vähintään laitan joka kuukausi tilille. Mikäli tienaan enemmän, voin aina laittaa suuremman summan. Menojen leikkaamista on myös tärkeä miettiä ja sen aloitan jo tänään. Olen mm. miettinyt lopettavani kuntosalijäsenyyteni, jolla säästän 80€/kk. Kun siirrän tämän summan joka kuukausi säästötilille, säästän sillä 3 vuodessa noin 3000€. Sillä saisikin jo monta lentoa New Yorkiin. Kun alkaa vertaamaan mitä tahansa säästettyä rahasummaa esim. lentoihin, alkaa säästäminen tuntuakin yllättäen järkevämmältä. Mieluummin ostan lennot Amerikkaan, kuin  10 kallista paitaa, jotka menevät kuitenkin roskiin jossain vaiheessa.

 Säästämisessä täytyy kuitenkin muistaa pitää järki päässä. Jos tuijottaa tavoitetta laput silmillä, huomaa pian jättävänsä elämättä. Tarkoituksenani ei ole ruveta pihiksi, vaan aion edelleen nauttia elämästä, käydä ulkona jne, mutta aion vähentää turhia menoja ja säästää aina kun voin. Tärkeintä on nyt vain saada tämä projekti alkuun, pitää tavoite mielessä ja muistaa, että päivittäisillä valinnoilla voin vaikuttaa matkakassan kertymiseen.

Kuvat: Google

- Jessica
flerror3messageInvalid Content-Type.