2.11.2013

Halloween-herkut

Tuntuu, että Halloween on pikkuhiljaa rantautumassa tänne Suomeenkin kurpitsojen määristä ja koristeista päätellen. Olen ihan varma, että jonkun ajan päästä suomalaiset lapsetkin menevät karkki vai kepponen-kierrokselle ja tuovat ämpärillisen herkkuja kotiin. Päätin tänä vuonna liittyä näiden Halloweenia juhlivien ihmisten joukkoon, ja valmistaa perhepäivälliselle Halloween-teemaisia muffinsseja. Ei niistä ihan niin pelottavia tullut, kuin mitä ehkä olisi pitänyt, mutta ehkä suklaakuorrutteiset kaksisilmäiset "kasvottomat" muffinssit olivat ensimmäiseksi Halloweeniksi ihan riittävän pelottavat. Ensi vuonna täytyy sitten panostaa tuplasti enemmän!

Meillä kotona tätä päivää juhlitaan perheen kesken tunnelmallisissa merkeissä: päivä pimenee nopeasti, joten kynttilät kuuluvat vakiovarustukseen. Lisäksi syömme hyvää ruokaa ja nautimme vapaapäivästä. Illalla olisi sitten suunnitelmissa kaverin tuparit hyvässä seurassa!


Kaksisilmäiset kuppikakut:
100g margariinia
2 munaa
2dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1dl turkkilaista tai maustamatonta jugurttia
2tl leivinjauhetta
1tl kanelia
3,5dl vehnäjauhoja
2 banaania
Kuorrute:
100g tummaa suklaata
2rkl turkkilaista jugurttia
2rkl tomusokeria
Koristeluun:
Ranskanpastilleja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sulata rasva. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisaa sula rasva ja jugurtti munavaahtoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Muusaa banaanit haarukalla ja lisää taikinaan. Jaa taikinat muffinivuokiin. Paista uunissa noin 20min. 

Kuorrute: Sulata suklaa vesihauteessa. Kaada sula suklaa muovikulhoon jäähtymään. Lisää loput aineksista ja vatkaa tasaiseksi. Pursota tai levitä lusikalla kuorrute muffinssien päälle. Koristele lopuksi ranskanpastilleilla.

Vinkki! Voit halutessa laittaa kuorrutetut kuppikakut jääkaappiin kovettumaan.


By: Jessica

2 kommenttia:

  1. Nam mitä kaksi silmäisiä! Kaupoista kyllä on vuosi vuodelta enemmän löytynyt halloweeni matskua...Hauskaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon huomannut ihan saman! Kiitos ja hyvää viikon alkua :)

      Poista

flerror3messageInvalid Content-Type.